Ota Jumalan valtakunta vastaan kuin lapsi!

Kristillinen jumalanpalvelus ja Jeesuksen seuraaminen koskee koko perhettä. Seuraavassa esittelen kaksi Raamatun kohtaa, jotka tosin ajallisesti ja fyysisesti ovat Raamatussa kaukana toisistaan, mutta sanoma on hyvin samanlainen. 

Mark 10:13–16

“Mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse." Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä.” (Mark 10:14-15)

Kun Jeesus asetti lapsen toisaalta esikuvaksi – tai oikeastaan vielä vahvemmin, opetti lasten

kaltaisuuden olevan ainoa tie taivaaseen – hän romutti entisen pelastustien. Jumalan valtakuntaan pääseminen ei onnistu Mooseksen lakia seuraamaal. Ainoa tie taivaaseen on lapsen kaltainen, ehtoja asettamaton Jumalan armon vastaanottaminen. Mikäli aikuinen mielii Jumalan valtakuntaan, hänenkin on tultava Jeesuksen rakastavaan syliin, hänen siunaustaan vastaanottamaan. Saarnamiehet ovat keksineet monenlaisia ominaisuuksia, joiden vuoksi lapset olisivat aikuisia parempia Jumalan silmissä. Raamatussa asia on yksinkertainen: ”Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse” (Mark. 10:15).

Miten muut ottivat valtakunnan vastaan varhaisessa juutalaisuudessa? Bar mitsva -juhlassa 13-vuotiaana juutalainen ”otti valtakunnan ikeen” eli sitoutui noudattamaan Mooseksen lakia. Alle 13-vuotiailta lapsilta vastaavaa lain noudattamista ei vaadittu. Jeesuksen mukaan valtakuntaan pääsee vain Jumalan armoon ja Jeesuksen sovitustyöhön turvautumalla.

Uudessa testamentissa sen sijaa aikuiset : 

• Halusivat tappaa Jeesuksen

• Ajattelivat omaa uraansa, kuten vaikkapa Nikodemus

• Ajattelivat valtaa, kuten opetuslapset, joista osa havitteli etummaisia virkoja ja valta-asemaa.

Toinen Raamatunkohta:

Siinä pieni Samuel poika kuulee Jumalan äänen ilmestysmajassa, Siilossa. Samuel oli 12 vuotias (Josephuksen mukaan)

1.Sam 3:1-10

“Ja poikanen Samuel palveli Herraa Eelin johdolla; mutta Herran sana oli harvinainen siihen aikaan, eivätkä näyt olleet tavallisia. Siihen aikaan tapahtui kerran, kun Eeli, jonka silmiä alkoi hämärtää, niin ettei hän voinut nähdä, makasi sijallansa eikä Jumalan lamppu ollut vielä sammunut ja Samuel makasi Herran temppelissä, jossa Jumalan arkki oli, että Herra kutsui Samuelia. Hän vastasi: "Tässä olen". Ja hän riensi Eelin tykö ja sanoi: "Tässä olen, sinä kutsuit minua". Mutta hän vastasi: "En minä kutsunut; pane jälleen maata". Ja hän meni ja pani maata. Mutta Herra kutsui taas Samuelia; ja Samuel nousi ja meni Eelin tykö ja sanoi: "Tässä olen, sinä kutsuit minua". Mutta tämä vastasi: "En minä kutsunut, poikani; pane jälleen maata". Mutta Samuel ei silloin vielä tuntenut Herraa, eikä Herran sana ollut vielä ilmestynyt hänelle. Ja Herra kutsui Samuelia vielä kolmannen kerran; niin hän nousi ja meni Eelin tykö ja sanoi: "Tässä olen, sinä kutsuit minua". Silloin Eeli ymmärsi, että Herra oli kutsunut poikasta. Ja Eeli sanoi Samuelille: "Mene ja pane maata; ja jos sinua vielä kutsutaan, niin sano: 'Puhu, Herra; palvelijasi kuulee'". Samuel meni ja pani maata sijallensa. Niin Herra tuli ja seisoi ja huusi niinkuin edellisilläkin kerroilla: "Samuel, Samuel!" Samuel vastasi: "Puhu, palvelijasi kuulee".”

Samuel oli siis tuolloin saman ikäinen kuin ne lapset jotka tulivat Jeesuksen siunattaviksi. Molemmissa Raamatun kohdissa lapset olivat Bar Mizva-ikäisiä nuorempia. 

Samuelin lapsuus kokemuksen opetus meille:

1. Elä lähellä Jumalaa! Jumala puhuu valituilleen. Miksi Hän ei puhunut Eelille (papille) vaan pienelle apu-pojalle? Jumala katsoo sydämen asennetta, etsii kuulevia korvia, ei ikää tai asemaa. Samuel ei ollut vielä lain alainen (Bar Mizva). Hän kuuli (hän eli lähellä Jumalaa, hänen makuusijansa ilmestymajassa sijaitsi aivan lähellä kaikkein pyhintä, liitonarkkua), kuunteli ja toimi Jumalan tahdon mukaan elämässään. 

2. Huolehditaan perheistä ja rukoillaan perheiden puolesta! Nykyaikana politiikan tavoitteena on murskata perheet (koti, uskonto ja isänmaa ovat vaarassa, ensinnä tuhottavien listalla on koti). Eeli piti huolta ilmestysmajasta Siilossa, jumalanpalveluksesta ja seurakunnasta, mutta ei omasta perheestään! Eelin pojat olivat ahneita, käyttivät seurakuntaa taloudellisesti hyväkseen. Eelin ja Samuelin pojat eivät seuranneet isänsä jalanjälkiä. Meidän tehtävämme on ohjata lapsiamme Jumalan tuntemiseen ja seuraamiseen, mutta lopulta valinta jää jokaiselle itselleen. On ehkä lohduttavaa, että edes Eeli tai Samuel eivät onnistuneet, vanhemmat eivät saisi syyllistää itseään liikaa. Eelin pojat: 1Sam 2:12 ; Samuelin pojat: 1 Sam 8:3

3. Lue Raamattua! Kutsu ei tullut ihmiseltä (Eeliltä), vaan suoraan Jumalalta. Tärkeintä kuunnella Jumalan puhetta, ei ihmisten. Miten kuulemme Jumalan puhetta? Me kuulemme Jumalan puhuvan meille Raamatussa. Siksi on tärkeää lukea joka päivä Raamattua! Ja noudattaa sen ohjeita.  Sanoa Jeesukselle kuten Samuel: Tässä olen! 

Sanotaan mekin Jeesukselle Tässä olen! Silloin emme vain kuulen Jumalan puhuvan meille Raamatussa. Jeesus itse tulee luoksemme, kuten 1. Sam 3:10 “Herra tuli, seisahtui ja kutsui häntä”. Jeesus tulee kulkemaan vierellämme elämämme matkalle. 

Heprealaiskirje - Jeesus on ylimmäinen pappimme

 Kirje heprealaisille sisältää 13 lukua. Kirjeessä ei mainita missään sen kirjoittajaa. Kirjoittajaksi on ajateltu yleensä Apollosta, Barnabasta tai Paavalia. Vanhan kirkon aikoina Paavalia on perinteisesti pidetty kirjoittajana, mutta myös Apollos on hyvä ehdokas, sillä kirjoittaja tuntee selvästi erinomaisesti sekä hellenistisen kulttuurin, että Raamatun kirjoitukset. Apolloshan oli Apostolien tekojen mukaan oppinut mies ja "väkevä raamatuissa" (Apt 18:24-28). Näin Apollosta kuvataan apostolien teoissa:

"Efesoon saapui eräs juutalainen, nimeltä Apollos, syntyisin Aleksandriasta, puhetaitoinen mies ja väkevä raamatuissa. Tälle oli opetettu Herran tie, ja hän puhui palavana hengessä ja opetti tarkoin Jeesuksesta..." Apt. 18:24-25

Kirjoittaja on joka tapauksessa hyvin arvostettu opettaja ja hän tunsi hyvin esim. Timoteuksen (13:23). 

Selvää on, että kirje on kirjoitettu ennen Jerusalemin temppelin hävitystä eli vuotta 70, mutta Roomalaiskirjeen jälkeen (55 jKr). Keisari Nero oli noussut valtaistuimelle. Se on suunnattu juutalaista syntyperää olevien kristittyjen seurakunnille, mutta kirjeen teemat ovat niin yleisluontoisia, että ne puhuttelevat kaikkia kristittyjä. Kirjoittaja varoittaa luopumuksen vaarasta, lahkohenkisyydestä, hengellisestä väsymisestä ja masennuksesta. 

Kirje on läheistä sukua Johanneksen evankeliumin kanssa, sillä Jeesuksen osallistuminen luomiseen kuvataan ja Jeesusta puhutellaan ylimmäisenä pappina. Kirje on myös yhtäpitävä Paavalin julistuksen kanssa. 

Hebrealaiskirjeen tarkoituksena on osoittaa, että vanha liitto temppelikultteineen on saavuttanut päätöksensä ja täyttymyksensä Jeesuksessa. 

Kirjeen saajat olivat ilmeisesti alkaneet horjua uskossaan. Kirjoittaja varoittaa heitä luisumasta takaisin juutalaisuuteen, mutta muistuttaa samalla voimakkaasti kristinuskon juutalaisista juurista. Koska Kristus on täyttänyt kaiken sen, mitä Vanha testamentti ennakoi, ja on valmistanut täydellisen pelastuksen, ei ole syytä menettää uskoa ja toivoa.

Kirje on kirjoitettu juutalaisille uskoville vainojen taustaa vasten. Kristittyjen vainot olivat kiihtymässä keisari Neron hallituskauden puolivälissä. Kristittyjä oli jo alettu vangita, joskaan ei vielä teloittaa. Juutalaisilla oli kuitenkin keino paeta vainoja, sillä juutalaiset uskovat saattoivat aina palata synagogaan pakoon. Synagogat olivat virallisesti rekisteröityjä, eivätkä siis olleet vainojen kohteena kuten kristilliset seurakunnat. Mikäli he kieltäisivät julkisesti uskonsa Jeesukseen, he saattoivat välttää vainot ja palata juutalaisuuteen. 

Alla muutama mielikohtani heprealaiskirjeestä. Oli hyvin vaikeaa valita näitä jakeita, sillä koko kirje, sen jokainen jae on kuin kallisarvoinen helmi, jonka haluaisin tässä nostaa esiin. Mutta ohessa muutama mielikohtani, lukekaa kuitenkin koko heprealaiskirje ajatuksella ja rukouksella.

Lohdullinen jae Jeesuksen meille tarjoamasta avusta:

"Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa." 2:18

Kehotus säilyttää usko ja jatkaa kilvoittelua tällä elämän tiellä. "Kerran pelastettu - aina pelastettu" ideologia on selvästi Raamatun vastainen: 

"Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta, vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi; sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti." 3:12-14

Raamatun auktoriteetti ja merkitys:

"Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija." 4:12

Jeesus on ylimmäinen pappimme. Hänen puoleensa voimme aina kääntyä:

"Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan." 4:14-16

Jeesus , ylipappimme, pitää meistä huolen:

" ... mutta tällä on katoamaton pappeus, sentähden että hän pysyy iankaikkisesti, jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa. Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut, jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä."7:24-27

Miksi Jeesuksen piti kuolla ristillä meidän puolestamme? Vastaus:

" ... ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista" 9:22

Mitä on usko?

"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." 11:1

Kehotus pysyä uskon tiellä ja kääntyä ylimmäisen pappimme puoleen rohkeasti:

"Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta, ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija", niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;" 10:19-24

Vielä rohkaisun sana:

" Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle." 12:1-2

Katse kohti iankaikkisuutta:

"Niin menkäämme siis hänen tykönsä "ulkopuolelle leirin", hänen pilkkaansa kantaen; sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme." 13:13-14

Kirje Filemonille - Synnin orjuudesta armon alle

Paavalin kirje Filemonille on hyvin henkilökohtainen yksityiskirje ja sisältää vain 25 jaetta. Paavali on lähettänyt kirjeen Roomasta, vuosien 61-63 vaiheilla. Tämä on kuitenkin vain muodollisesti yksityiskirje, tosiasiallisesti tämä on apostolinen kirjoitus seurakunnalle, joka sisältää sanoman kaikkien aikojen kristityille ja seurakunnille.

Kirjeen saaja, Filemon asui Frygian Kolossassa. Paavali ja Filemon ovat selvästi hyviä ystäviä. Filemon oli varakas mies, jolla oli suuri ja tilava asunto. Kolossan seurakunta kokoontui hänen kodissaan. Hänen orjansa, Onesimus, oli kavaltanut Filemonin omaisuutta ja karannut. Onesimus oli ilmeisesti karannut Roomaan asti, jossa Epafras oli vienyt hänet Paavalin luokse. Onesimus kääntyi kristityksi ja palveli Paavalia. Hän oli hyödyllinen apulainen Paavalille, mutta tämä katsoi oikeaksi palauttaa Onesimuksen lailliselle omistajalleen. Paavali lähettää Onesimuksen takaisin Kolossaan ja pyytää tälle tämän kirjeen myötä armahdusta. Onesimus nimi tarkoittaa "hyödyllistä" ja sellainen hän nyt oli, vielä enemmän kuin ennen, sillä hänestä oli nyt tullut Jeesuksen seuraaja. Paavali pyytää Filemonia ottamaan Onesimuksen takaisin luokseen kuin uskonveljen ja Paavali lupaa korvata Filemonille kaikki mahdolliset taloudelliset menetykset joita Onesimus mahdollisesti on aiheuttanut. 

Kirjeen keskeisimmät jakeet ovat nämä:

"Sillä ehkäpä hän sentähden joutui eroamaan sinusta ajaksi, että saisit hänet takaisin iäksi, ei enää orjana, vaan orjaa enempänä: rakkaana veljenä, ylen rakkaana jo minulle, kuinka paljoa enemmän sitten sinulle, sekä ihmisenä että Herran omana!" 15-16

On kaikki syy olettaa, että Filemon toimi Paavalin tahdon mukaisesti ja Onesimus todella palasi Kolossaan Filemonin taloon. 

On mielenkiintoista, että tässä kirjeessä ei sinänsä kritisoida orjuutta. Uudessa testamentissa ei vaadita orjuuden lopettamista, mutta kylläkin painotetaan orjien inhimillistä kohtelua. Evankeliumi kuuluu myös orjille. Raamatun yhteiskuntamalli on kuitenkin varsin staattinen, jokaisen ihmisen Jumala on asettanut omalle paikalleen ja omaan asemaansa tässä väliaikaisessa maailmassa. Paavali kirjoittaa orjista 1. Korinttolaiskirjeessä:

"Pysyköön kukin siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu. Jos olet kutsuttu orjana, älä siitä murehdi; mutta vaikka voisitkin päästä vapaaksi, niin ole ennemmin siinä osassasi. Sillä joka orjana on kutsuttu Herrassa, on Herran vapaa; samoin vapaana kutsuttu on Kristuksen orja. Te olette kalliisti ostetut; älkää olko ihmisten orjia. Pysyköön kukin, veljet, Jumalan edessä siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu." 1.Kor 7:20-24

Paavali ei siis vaatinut Onesimuksen vapauttamista orjan asemasta, vaan hänen armahtamistaan niin, että Onesimus sai palata Filemonin palvelukseen, entiseen tehtäväänsä. Kirje puhuu oikeasta orjan ja herran välisestä suhteesta seurakunnassa, Kristuksessa molemmat ovat yhtä. Tämä hengellinen asennoituminen on aikaa myöten, sisäistä tietä ratkaissut kristillisissä länsimaissa tämän orjuuskysymyksen. Siksi tätä kirjettä on kutsuttu "orjien vapautuskirjeeksi."

Antiokialaisen kirkkoisä Ignatiuksen eräässä kirjeessä on maininta, että Efeson seurakunnan piispana toimi Timoteuksen jälkeen Onesimus. On hyvin mahdollista, että Filemon vapautti Onesimuksen ja ehkäpä lähetti tämän takaisin Paavalin luokse. Joidenkin lähteiden mukaan Onesimus olisi ollut Paavalin mukana tämän lähetysmatkalla Espanjassa. On nimittäin hätkähdyttävää, että Paavali lähetti Onesimuksen takaisin Filemonin luokse. Mooseksen lain mukaan oli nimittäin kiellettyä lähettää karannutta orjaa takaisin herralleen. Mooses oli säätänyt näin:

"Älä luovuta orjaa, joka on paennut isäntänsä luota sinun luoksesi, hänen isännällensä. Hän asukoon sinun luonasi, sinun keskuudessasi, valitsemassaan paikassa, jonkun kaupunkisi porttien sisäpuolella, missä hän viihtyy; älä sorra häntä." 5. Moos. 23:15-16

Voi siis olla, että Paavali nimenomaan toivoi tämän kirjeen myötä Onesimuksen vapauttamista orjuudesta. 

Onesimuksesta tuli siis aikanaan, Timoteuksen kuoltua, Efesoksen seurakunnan johtaja. On myös olemassa perimätieto, että Onesimus kärsi marttyyrikuoleman noin vuoden 95 tienoilla Roomassa, keisari Domitianuksen aikana. Eri lähteiden mukaan Onesimus joko kivitettiin tai hänen kaulansa katkaistiin. Perimätieto myös kertoo, että Filemonista tuli kotikaupunkinsa Kolossan piispa ja koko hänen perheensä koki marttyyrikuoleman keisari Neron aikana. 

Orjuus oli antiikin maailmassa erittäin yleistä. Rooman valtakunnassa noin kolmannes väestöstä (joidenkin arvioiden mukaan jopa 40%) oli orjia. Ja kannattaa muistaa, etttä orjia on paljon vielä nykyäänkin. Heidän määräkseen arvioidaan tänä päivänä jopa 30 miljoonaa. 

Tämä Paavalin kirje Filemonille henkii anteeksiantavaa rakkautta. Orjan asema oli täysin vailla mitään oikeuksia. Tässä uskoton, karannut orjaraukka ei saa mielivaltaista rangaistusta raakalaismaiselta herraltaan, vaan armo käy oikeuden edellä. Rikkomus tunnustetaan, säälintunteeseen vedotaan, armoa anotaan, tarjotaan korvausta tehdyistä vääryyksistä, tie aukenee armoon ja orja korotetaan uuteen hengelliseen sukulaisuussuhteeseen. Kirje kuvaa täydellisen kuvan siitä, kuinka anteeksiantava Jumala kohtelee katuvaa syntistä. 

Uskonpuhdistajamme Martti Luther on sanonut: "Jokainen meistä on Kristuksen Onesimus"

Olkaamme siis mekin Jeesuksen seuraajia ja Hänen palvelijoitaan. 

Kirje Titukselle - Kasvatusta hengelliseen johtajuuteen

Kuten kirjeet Timoteukselle, myös kirje Titukselle lasketaan kuuluvaksi Paavalin paimen- eli pastoraalikirjeisiin. Titus oli syntyperältään kreikkalainen eli siis pakana. Kirjeessä on kolme lyhyttä lukua, yhteensä vain 46 jaetta. 

Kirjoitettu joskus 60-luvun puolivälissä, samoihin aikoihin kuin 1. Timoteuskirje. Ei olekaan siis ihme, että kirjeen sisältö muistuttaa jonkin verran 1. Timoteuskirjettä. Paavali oli Kreetalla Tituksen kanssa, sen jälkeen kun hän oli vapautunut vuonna 61 Roomasta ensimmäisestä vankeudestaan. Vapauduttuaan tästä ensimmäisestä vankeudestaan Paavali ehkä kävi Espanjassa. Tämän jälkeen hän matkusteli Makedoniassa ja myös Kreetalla Tituksen kanssa. 

Kuka oli Titus?

• UT:n ensimmäinen maininta Tituksesta: 2. Kor 2:12-13
• Titus oli kreikkalainen ja siis pakana: Gal 2:1-3 
• 2. Kor 7:6-7
• Titus oli Paavalin tärkeä työtoveri: 2. Kor 8:22-23
• Viimeinen maininta Tituksesta, hän lähti Dalmatiaan: 2. Tim. 4:10

Tituksen Kreetan työn alkuvaiheet selviävät 1:5 jakeesta. Titus jäi Kreetalle järjestelemään paikallista seurakuntaelämää. Titus organisoi Kreetan saarella sijaitsevien seurakuntien elämää. Kirjeen tarkoitus on rohkaista Titusta ja opastaa miten seurakuntaelämä tulisi Kreetalla järjestää. 

Kreeta on suuri saari pinta-alaltaan, siellä oli useita seurakuntia. Perimätiedon mukaan Titus oli elämänsä lopulla Kreetan piispana ja kuoli siellä. 

Kirjeen avulla Paavali ohjaa seurakuntaa, jota on aikaisemmin opettanut. Tässä kirjeessä on ohjeita ja vaatimuksia seurakunnan paimenille ja erityisesti kirjeessä varoitetaan harhaopeista.

Kreeta ei ollut erityisen miellyttävä paikka. Asukkaat olivat Paavalin mukaan valehtelijoita. Ilmeisesti useat heistä kuitenkin kääntyivät kristityiksi. Paavali lainaa kreikkalaisen filosofin ja runoilijan Epimenideen lausahdusta kreetalaisista. 

"Petturi Kreetan mies, peto ilkeä, ahne ja laiska" 1:12

Paavali tunsi siis hyvin, paitsi Vanhan testamentin, myös oman aikansa kreikkalaisen kirjallisuuden. 

Epimenides oli kotoisin Knossoksesta eli Kreetalta. Hän eli noin 500-luvulla ennen Kristusta. Hänestä kerrotaan, että hänen kuolemansa jälkeen hänen ihonsa havaittiin olevan täynnä tatuointeja. Sitä pidettiin outona, koska tatuointi oli varattu orjille. Tätä on pidetty todisteena siitä, että Epimenides kuului johonkin Keski-Aasialaiseen šamanistien ryhmään, koska tatuointi liittyy šamanistisiin initiaatiorituaaleihin. Epimenideen ihoa säilytettiin pitkään hänen kuolemansa jälkeen Spartassa, jonkinlaisena hyvää onnea tuovana taikakaluna.

Filosofian historiassa tunnetaan "Epimenideen paradoksi": Hän nimittäin sanoi: "kaikki kreetalaiset ovat valehtelijoita". Epimenides oli kuitenkin myös itse kreetalainen. Eli jos hän puhui kreetalaisista totta, hän valehteli. Ja jos hän valehteli, hän puhuikin totta.

Paavalin kirjeen Titukselle viesti on, että meidän kristittyjen tulee vaeltaa siveästi ja nuhteettomasti. 

Koko kirjeen kiteyttää mielestäni parhaiten seuraava kohta:

"Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee." 2:11-14

Sama sisältö vahvistetaan vielä luvussa 3 seuraavasti:

"Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan. Tämä sana on varma, ja minä tahdon, että sinä näitä teroitat, niin että ne, jotka Jumalaan uskovat, ahkeroisivat hyvien tekojen harjoittamista. Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä ihmisille." 3:3-8

2. Timoteuskirje - Paavalin viimeinen kirje. Apostolin hengellinen testamentti.

 Tässä kirjeessä on neljä lukua. Paavali kirjoitti tämän kirjeen noin vuonna 66 tai 67 ollessaan vankeudessa. Tämä on myös Paavalin henkilökohtaisimpia kirjeitä. Tähän kirjeeseen Paavali tallensi viimeiset ajatuksensa Timoteukselle, joka oli hänelle kuin oma poika. Pian tämän jälkeen hänet teloitettiin keisari Neron valtakaudella. Nero kuoli vuonna 68, Paavali mestattiin siis ennen sitä.

Kirje on Paavalin viimeinen ja heijastaa hänen tärkeimpinä pitämiään asioita. Näihin kuuluvat terve oppi, järkkymätön usko, luottavainen kärsivällisyys ja kestävä rakkaus. Tämä kirje innostaa meitä pysymään rohkeasti totuudessa, oppimaan lisää Jumalan sanasta ja täyttymään Pyhän Hengen antamalla innolla. 

Kirje muodostuu kolmesta pääosasta. Ensimmäisessä on kehotuksen ja rohkaisun sanoja. Toisessa osassa kuvataan taistelua vääriä oppeja vastaan ja kolmannessa osassa ovat Paavalin jäähyväissanat. Koko kirje on sävyltään rohkaiseva ja kehottava. Kirje on henkilökohtainen kirje Timoteukselle, mutta sen sanoma on tarkoitettu meille kaikille. Paavalin Timoteukselle julistama evankeliumi on välitetty monien todistajien läsnäollessa. Kysymys ei siis ole salaisista tai yksityisistä tiedoista, jotka ovat vain jonkin sisäpiirin tiedossa. Kristinusko ei tunne mitään suppealle piirille tarkoitettua salatietoa. Evankeliumi kuuluu kaikille, kaikkina aikoina. 

Lempijakeitani 2. Timoteuskirjeessä:

"Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen." 1:7

Itseäni tämä rohkaisee voimakkaasti aina kun pelko hiipii mieleen. 

Rohkeuteen ja kestäväisyyten rohkaisee myös seuraava jae:

"Kärsi vaivaa niinkuin ainakin jalo Kristuksen Jeesuksen sotamies." 2:3

Vaikka itse en ole militaristi, niin tämä kristityn vertaaminen sotapalveluksessa olevaan sotamieheen suoristaa ainakin omaa kristillistä asennettani ja antaa hengellistä ryhtiä. 

Seuraavat 3 jaetta antavat meille toivoa ja uskonvarmuutta. Tässä Paavali kohdistaa katseensa meidän autuaalliseen toivoomme. Meille luvattuu iankaikkiseen elämään ja siihen että saamme osalllistua tulevan maailman hallintotehtäviin. 

"Varma on tämä sana; sillä: jos olemme kuolleet yhdessä hänen kanssaan, saamme myös hänen kanssaan elää; jos kärsimme yhdessä, saamme hänen kanssaan myös hallita; jos kiellämme hänet, on hänkin kieltävä meidät; jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata." 2:11-13

Erityisen siunaava on tuo loppukaneetti siitä, että Jeesus pysyy meille uskollisena, vaikka me emme sitä olisikaan. Jeesus ei meitä hylkää eikä heitä luotaan. 

Seuraavassa tärkeä todistus Raamatun arvovallasta ja sen sisältämästä totuudesta. Koko Raamattu on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta:

"Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut." 3:14-17

Paavali kuvaa luvussa 3 lopunaikana tapahtuvaa luopumusta:

"Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta." 3:1-5

Tämä on selvä kuvaus omasta ajastamme jossa nyt elämme. Monet kristityt odottavat innokkaasti viimeistä suurta herätystä. Voi olla että sekin elinpäivinämme vielä tulee, toivokaamme sitä ja jatketaan rukousta senkin puolesta, mutta ainakin paljon selkeämpää Raamatun mukaan mielestäni on se, että lopunaikana tapahtuu suuri luopumus. Sitä Paavali tässä profetoi. 

Yksi koko Raamatun surullisimmista jakeista löytyy viimeisen luvun jakeesta 10. Deemas nimisestä Jeesuksen seuraajasta oli tullut luopio. Hän oli kääntynyt pois pelastuksen tieltä, valinnut mieluummin tämän maailman nautinnot. 

"Sillä tähän nykyiseen maailmaan rakastuneena jätti minut Deemas ja matkusti Tessalonikaan" 4:10

Deemas on meille varoittava esimerkki. Ollaan me uskollisia ja kestäviä Jeesuksen seuraamisessa. 

Paavali antaa seuraavaksi ohjeita Timoteukselle, joka oli nuori seurakunnan pastori. Nämä sanat voi kuitenkin mainiosti soveltaa kukin omaan Kristuksen todistajan tehtäväänsä. Meitä jokaista on kutsuttu viemään eteenpäin iloista sanomaa Jeesuksesta, kukin omalla tavallamme ja omalla paikallamme. 

" ... saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti." 4:2-5

Luvun 4 lopussa on Paavalin testamentti. Hänen viimeisimpiä sanojaan ennen kuin hänet mestattiin Jeesuksen todistuksen marttyyrina.

"Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut. Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat." 4:6-8

Tässä Paavali vielä rohkaisee meitäkin. Meille on luvattu vanhurskauden seppele, se on jo tallessa meitä varten. Seppele on jo tehty jokaista meitä varten, meidät on nimeltä kutsuttu, meille on paikka jo valmiita iankaikkisessa elämässä ja Jeesuksen kuningaskunnassa.